Nuts & Bolts

Nykyisen ajokin historia alkoi kesällä 1994 kannen valmistamisella 10 kuutiosentin nelitahtiseen lennokinmoottoriin. Moottori saatiin ensimmäistä kertaa käyntiin kevättalvella 1995 ja myöhemmin siihen asennettiin peräti polttoaineruisku. Yrittäjinä tässä vaiheessa olivat serkukset Ville (kuvassa) ja Pekka Ollikainen.

Itse ajokkia suunniteltiin samanaikaisesti moottorin valmistamisen kanssa. Korin suunnittelussa avusti ystävällisesti aerodynamiikkaguru Juha Kivekäs. Rinnan korisuunnittelun kanssa syntyivät piirustukset korin sisään mahtuvasta poikkeuksellisen korkeasta runkorakenteesta. Konetila on muuten riittävä Tunturi Sportin kaksitahtimoottorille, jolla ajettiin kaksi taannoisen mopoluokan suomenennätystä, joista paras (ja voimassa oleva) on vuodelta 1984: 0,521 l / 100 km. Kyseinen moottori on edelleen olemassa...

Kori valmistettiin muotoilemalla styroxista täysimittainen lesti, joka päällystettiin harsokankaalla ja kitattiin lopulliseen muotoonsa. Lasikuituasiantuntija Risto Havulinna Rihamec Oy:stä laminoi lestin päälle lasikuitukorin, joka irroitettiin lestistä leikkaamalla se huolellissti kolmeen osaan: keula, yläosa ja alaosa. Keula ja alaosa liitettiin yhteen ja näin saatiin nykyisen korin katto- ja pohjaosat. (Kuvassa koria irrottamassa Viljo Ollikainen.)

Rungon jäykkyys on lähtöisin ohjaamo- ja konetilan välisestä kyljellään olevan H-kirjaimen muotoisesta teräskappaleesta, joka on hitsattu 25 mm teräsputkista ja vahvistettu ohuemmilla viistotuilla. Tämä on rungon ainoa osa, johon kohdistuu merkittävää kierto- tai vääntörasitusta, mikä on mahdollistanut ohuempien materiaalien käytön rungon pitkissä jänneväleissä.

Ajokki oli nähtävillä 10 kuutiosentin moottorilla - tosin vielä ilman koria - Nokian kilpailuissa 1995. (Kuljettajana kuvassa on kolmas serkus Tuomas Ollikainen.)

Suuremman muutoksen ajokki koki vuonna 1998 lennokinmoottorin osoitettua heikot kohtansa. Tilalle hankittiin vasta esitelty Honda GX22, jonka ilmoitettu ominaiskulutus on omiaan jopa Pisaralla pisimmälle -käyttöön, vääntökäyränkin ollessa sopivan laakea. Myös GX:n keskipakokytkin saatiin helposti hyödynnettyä. Viime vuosina on rungon MIG-saumoista vastannut Matti Ollikainen (kaikki ovat kestäneet, hmmm... täytyykö keventää rakenteita?). Kuljettajaksi saatiin Isabelle Walker Tuomaksen kasvettua ulos ohjaamon mitoista.

Ensimmäinen virallinen tulos ajokilla ajettiin Malmin koleassa kevätsäässä (lumihiutaleita tippui taivaalta) äitienpäivänä 1999. Tiimiin oli tällöin tullut vahvistukseksi kokenut lennokkiharrastaja Raimo Ruokonen. Ajokissa oli kaasuvaijeri korvattu sähköisellä fly-by-wire -ohjauksella (rakennusohjeet toisaalla!), jossa lennokin servo liikuttaa kaasuluistia kuljettajalla olevan potentiometrin asennon mukaan.

Syksyn 1999 kohtaloksi koitui harjoituspäivän kaatosade, joka kohteli kaltoin niin itsetehtyä vapaanapaa kuin kaasuservoakin. Syksyä 2000 varten ajokissa on tehty parannuksia luotettavuuden lisäämiseksi. Alla on kaksi videoklippiä tältä vuodelta: takanavan testauksesta ja sytytysanturin kokeilusta (Windows MediaPlayer, MS-MPEG4 V3. Jos Internetyhteytesi on alle 150 kbps, tallenna videotiedosto kovalevyllesi ennen katsomista).

Takanavan testaus (1.4 MB .asf, 150 kbps) Download and enjoy!
Sytytysanturin kokeilua (1 MB .asf, 150 kbps)

Windows Media Playerin saat täältä.

Ps. Kehitystyö tuotti tulosta: Nokian kilpailussa vuonna 2000 tehdystä neljästä yrityksestä vain yksi päätyi keskeytykseen, ja sekin väärin säädetyn tyhjäkäynnin vuoksi. Tästä eteenpäin tiimi pääsee keskittymään oleelliseen, eli tuloksen parantamiseen.